XI. Valtio

1. On sanottu, että kansakunta on laillinen kokonaisuus, jonka muodostaa maan asukkaiden kokonaisuus, jota hallitsee tietty hallinto. Tätä ajatusta on sittemmin viety pitemmälle ja siihen on sisällytetty maan alue. Mutta todellisuudessa kansakunta voi olla olemassa tuhansia vuosia olematta tietyn hallinnon hallitsema, rajoittumatta yhdelle alueelle ja olematta minkään valtion laillisesti tunnustama.

Kansakunnan määrittelee yhteinen tunnustus, joka on vakiintunut sellaisten ihmisten välille, jotka samaistuvat samankaltaisiin arvoihin ja pyrkivät kohti yhteistä tulevaisuutta. Tällä ei ole mitään tekemistä rodun tai kielen kanssa eikä historian ymmärrettynä "pitkänä ajanjaksona, jonka juuret ovat myyttisessä menneisyydessä". Kansakunta voidaan muodostaa tänään, kansakunta voi kasvaa kohti tulevaisuutta tai luhistua seuraavana päivänä, ja se voi myös sisällyttää suunnitelmaansa toisia ihmisiä tai ryhmiä. Tässä mielessä voisimme puhua inhimillisen kansakunnan muodostamisesta - kansakunnan, joka ei ole vielä muotoutunut ja joka on kärsinyt lukemattomia vainoja ja epäonnistumisia, ennenkaikkea tulevaisuuden maiseman epäonnistumisen.

2. Valtio on kokonaisuus, joka liittyy tiettyihin lakisääteisiin hallintomuotoihin, mutta usein valtioon liitetään mystinen kyky muodostaa kansallisuuksia ja olla itse olevinaan kansakunta. Mutta tämä viimeaikainen kansallisvaltion tarina on jäämässä nopeasti muuttuvan inhimillisen maiseman jalkoihin. Ja nytpä nuo vallat, jotka muodostivat nykypäivän valtion ja laittoivat sen toteuttamaan yksinkertaisia välikäden tehtäviä, huomaavat olevansa asemassa, jossa ne voivat edetä tuon kansakunnan valtaa näennäisesti keskittävän välineen nykyisen muodon tuolle puolen.

3. "Valtiovalta" ei ole todellinen valta, vaan todellisia valtoja ovat ne, jotka luovat oikeuksia ja velvollisuuksia ja hallinnoivat tai pakottavat voimaan tiettyjä sääntöjä. Pikemminkin kävi niin, että kun tuon välineen monopoliasema kasvoi, se muuttui taistelevien puolueitten vuorotellen tai jatkuvasti pitelemäksi sotasaaliiksi. Viime kädessä tuosta oli hyötyä vain yhä turhemman byrokratian edustajille, jotka vaikeuttivat todellisten valtojen vapaata toimintaa ja estivät kansan toimintaa. Vain yhteiskunnan kaikkein taantumuksellisimmat piirit hyötyvät nykyisenlaisesta valtiomuodosta.

Valtion vallan kasvavan hajauttamisen ja vähentämisen mukana samaa tahtia on käytävä sosiaalisen kokonaisuuden vallan vastaavanlainen kasvu. Miten toimisimme niin, että nykyisen irvokkaan valtiokoneiston tilalle ei vain yksinkertaisesti nousisi noiden samojen eturyhmien, jotka loivat valtion ja nykyään pyrkivät hankkiutumaan siitä eroon, rajoittamaton valta? Voimme vain tehdä tämän: laskea niiden tekijöiden varaan, joita ihmiset itse hallinnoivat ja valvovat solidaarisesti ja vapaina minkään puolueen harjoittamasta holhouksesta.

4. Kansa, joka on asemassa, josta se voi kasvattaa todellista valtaansa (ilman valtion tai jonkun kokonaisuuden osan pitämän vallan toimimista välikätenä), tulee parhaiten kykenemään suunnata itsensä kohti tulevaisuutta maailmanlaajuisen inhimillisen kansakunnan etujoukkona.

5. Älä usko, että kun imperiumit liittivät itseensä alueita tai kansakuntia, ne antoivat valloitetuille kansoille päätösvaltaa suurempien asioiden suhteen; pikemminkin ne määräsivät voimaan omien kapeakatseisten etujensa tasapäistävän vallan. Yhtälailla, kansojen päätösvalta ei kasva muodostamalla keinotekoisia ylikansallisia kokonaisuuksia.

6. Monet nyt odottavat, että kilpailussa alueen ulkopuolisten valtojen kanssa alueen sisäinen varakkuus (tai köyhyys) jakautuisi tasaisemmin ja voimat yhdistyisivät. Mutta mitkään näistä seuraavat väliaikaiset hyödyt eivät tarkoita, että täysin inhimillisen yhteiskunnan toteuttamisen perusongelma olisi ratkaistu. Olkoon yhteiskunta minkä mallinen hyvänsä, jos se ei ole täysin inhimillinen, se on altis odottamattomille romahduksille ja suuronnettomuuksille, jotka ovat seurausta päätöksenteon luovuttamisesta erityisten eturyhmien käsiin.

7. Alueellisen yhtenäistymisen tuloksena saattaa syntyä joko hirviömäinen ylivaltio tai aiempien aikojen nyt täysin tasapäistyneiden erityisten eturyhmien rajoittamaton valta. Kummassakin tapauksessa he tulevat määräämään koko yhteiskuntaa mitä hienostuneimmin keinoin ja aiheuttamaan lukemattomia riitoja, jotka tulevat järkyttämään nuo liitot perustoiltaan ja päästämään irralleen hirvittäviä hajottavia voimia. Jos toisaalta kansan päätösvalta kasvaa, niin moninaisten yhteisöjen yhdistyminen merkitsee kehittyvän inhimillisen kansakunnan esiinpurkautumista.

XII. Uskonto

1. Mitä asioista ja tapahtumista sanotaan, ei ole sama kuin asiat ja tapahtumat, vaan sanottu on niiden “hahmoja”. Näille “hahmoille” ja toisaalta asioille ja tapahtumille yhteistä on tietty rakenne. Tämän yhteisen rakenteen ansiosta asioista ja tapahtumista voidaan puhua. Tuosta rakenteesta sen sijaan ei voida puhua samalla tavoin kuin asioista puhutaan, koska se on itse puheen rakenne (kuten se on myös asioiden ja tapahtumien rakenne). Tämän mukaisesti: kieli voi viitata, mutta kieli ei voi sanoa suoraan, kun puhutaan aiheesta, johon kaikki (myöskin itse kieli) “sisältyy”. Tällainen on tapaus “Jumala”.

2. Jumalasta on sanottu erilaisia asioita, mutta se vaikuttaa ristiriitaiselta, kun huomaamme itse puheen, tavoittelevan puheen.

3. Jumalasta ei voida sanoa mitään. Voidaan puhua vain siitä, mitä Jumalasta on sanottu. Hänestä on sanottu monia asioita ja sanotusta voitaisiin sanoa monia asioita edistymättä yhtään aiheessa Jumala, siis nähden Jumalan sinä, johon viitataan.

4. Näistä kielipeleistä riippumatta uskonnot voivat olla syvällisesti kiinnostavia vain jos ne yrittävät viitata Jumalaan (osoittaa, näyttää kohti Jumalaa) eivätkä yritä puhua Jumalasta.

5. Mutta uskonnot näyttävät, mitä niiden asianomaisissa maisemissa on. Siksi uskonto ei ole totta eikä valhetta. Uskonnon arvo ei ole looginen. Sen arvo perustuu sen herättämään sisäiseen tuntemukseen, maisemien yhtäpitävyyteen sen välillä, mitä tahdotaan näyttää, ja sen, mitä todella näytetään.

6. Uskonnollinen kirjallisuus ankkuroi itsensä usein ulkoisiin ja inhimillisiin maisemiin ja siksi kirjallisuuden jumalten luonne ja piirteet eivät nouse noiden maisemien tuolle puolen. Siitä huolimatta, että ulkoiset ja inhimilliset maisemat sitten muuttuvat, uskonnollinen kirjallisuus voi edetä toisiin aikoihin. Se ei ole outoa, koska toisenkin tyyppinen (eli ei-uskonnollinen) kirjallisuus voi säilyttää kiinnostavuutensa ja tuntua elävältä hyvin etäisinäkin aikakausina. Sekään, että jokin kultti säilyy ajallisesti, että lailliset muodollisuudet ja sosiaaliset seremoniat kulkevat kulttuurista toiseen ja että niitä seurataan, vaikka ei olla tietoisia niiden alkuperästä, ei paljoa kerro kyseisen uskonnon “totuudellisuudesta”.

7. Uskonnot purkautuvat esiin tietyssä inhimillisessä maisemassa ja tietyssä historiallisessa ajassa ja usein sanotaan, että silloin Jumala antaa ihmiselle “ilmestyksen” itsestään. Mutta ihmisen sisäisessä maisemassa on tapahtunut jotain, jotta hän tuona historiallisena hetkenä hyväksyy sellaisen ilmestyksen. Näitä muutoksia on yleensä tulkittu ihmisen “ulkopuolisen” kautta, sijoittaen muutoksen ulkoiseen tai sosiaaliseen maailmaan. Siitä on tietyistä näkökohdista katsoen ollut hyötyä, mutta siten on hukattu ymmärrys uskonnollisesta ilmiöstä sisäisen tuntemuksen näkökulmasta.

8. Mutta myös uskonnot ovat esittäneet itsensä ulkoisuutena ja siten ne ovat itse valmistaneet maaperää mainitunlaisille tulkinnoille.

9. Kun puhun “ulkoisesta uskonnosta”, niin en viittaa psykologisiin mielikuviin, jotka on projisoitu ikoneiksi, maalauksiksi, patsaiksi, rakennelmiksi, pyhäinjäännöksiksi (jotka toimivat näköhavainnon alueella). En edes viittaa projisoimiseen virsissä tai rukouksissa (jotka toimivat kuulohavainnon alueella), en projektioon eleinä, asentoina ja kehon suuntaamisina tiettyihin suuntiin (jotka toimivat liike- ja tuntohavainnon alueella). En sano, että uskonto on ulkoinen, koska se perustuu pyhille kirjoille ja sakramenteille jne. En edes viittaa johonkin uskontoon ulkoisena, koska sen liturgiaan kuuluu kirkko, järjestäytyminen, tietty kalenteri, fyysinen hallinto tai tietyt iät, joina uskovaisten on suoritettava tiettyjä tehtäviä. Sillä mitään varsinaisesti asian sisältöön liittyvää ei ilmaista silloin, kun yhden ja toisen uskonnon kannattajat tappelevat keskenään katsoen toisen ryhmittymän harrastavan jonkinasteista kuvainpalvontaa niillä kuvilla, jotka he työssään asettavat ensisijaisiksi. Sellainen kertoo vain riitapukarien täydellisestä psykologisesta tietämättömyydestä.

10. Kutsun “ulkoiseksi uskonnoksi” jokaista uskontoa, joka yrittää puhua Jumalasta ja Jumalan tahdosta sen sijaan, että puhuisi uskonnollisuudesta ja ihmisen sisäisistä tuntemuksista. Ja jopa ulkoistetun kultin tarjoama tuki olisi merkityksellistä, jos sen harjoittamien käytäntöjen kautta uskovaiset kykenisivät herättämään itsessään (kykenisivät osoittamaan) Jumalan läsnäolon.

11. Se, että uskonnot ovat tähän päivään asti olleet ulkoisia, vastaa inhimillistä maisemaa, jossa ne syntyivät ja josta ne lähtivät kehittymään. On mahdollista, että syntyy sisäinen uskonto tai että uskonnot kääntyvät sisäiseen uskonnollisuuteen pysyäkseen elossa. Mutta tämä tapahtuu vain siinä määrin, kuin sisäinen maisema on tilassa, jossa se voi hyväksyä uuden ilmestyksen. Siitä puolestaan alkaa näkyä merkkejä yhteiskunnissa, joissa inhimillinen maisema kokee niin vakavia muutoksia, että sisäisten vertauskohtien tarve nousee yhä ensisijaisemmaksi.

12. Mitään uskonnoista sanottua ei voida enää pitää perustana, koska ne, jotka ovat kautta aikojen pitäneet puolustus(ylistys)puheita tai sättineet, eivät ole huomanneet ihmisessä tapahtunutta sisäistä muutosta. Jos jotkut ajattelivat uskontojen olevan huumetta, joka vaivuttaa poliittisen tai sosiaalisen toiminnan uneen, niin tänään he huomaavat uskontojen panevan liikkeelle voimallista toimintaa noilla alueilla. Jos toisten kuviteltiin esittävän määräyksiä sanomallaan, niin huomataan, että niiden sanoma on muuttunut. Ne, ketkä uskoivat uskontojen säilyvän aina, epäilevät tänään niiden “iankaikkisuutta”. Ja ne, jotka olettivat uskontojen katoavan lyhyen ajan kuluttua, tulevat yllättäen tekemisiin julkisesti tai enteilevästi mystisten muotojen esiinpurkautumisen kanssa.

13. Ja tällä alueella on vain hyvin harvoja, jotka aavistavat, mitä tulevaisuudella on tarjottavana, koska harvat ottavat tehtäväkseen ymmärtää, mihin suuntaan kulkee inhimillinen aikomuksellisuus, joka aivan varmasti ylittää ihmisyksilön. Jos ihminen tahtoo jonkin uuden “näyttäytyvän”, niin syynä on se, että se jokin, jonka tulisi “näyttäytyä”, vaikuttaa jo hänen sisäisessä maisemassaan. Mutta ihmisen sisäinen tuntemus ei muutu tuonpuoleisen katseen (tai aikomuksen) asuinpaikaksi tai maisemaksi siten, että ihminen teeskentelee olevansa jonkun jumalan edustaja.

XIII. Avoimet tiet

1. Entä työ, raha, rakkaus, kuolema ja muut sellaiset inhimillisen maiseman seikat, joita näissä selityksissä käsiteltiin vain hyvin vähän? Toki kuka tahansa voi puhua näistä aiheista mielensä mukaan käyttäen tätä aiheiden käsittelemisen muotoa, viitaten katseilla maisemiin ja ymmärtäen, kuinka maisemat muuttavat katseita.

2. Niinpä en koe tarvetta puhua uusista aiheista. Jos nämä ajatukset ja tässä kirjassa käytetty puhumisen muoto kiinnostavat joitakuita, niin he voivat puhua samalla tavoin kuin me puhuisimme. Jos toisaalta puhuimmekin asioista, jotka eivät kiinnosta ketään, tai käsittämättömässä ilmaisumuodossa, niin olisi mieletöntä jatkaa.