I. Kysymys



1. Tässä kysymykseni: Elämän kuluessa, kasvaako sinussa onnellisuus vai kärsimys? Älä pyydä minua määrittelemään noita sanoja. Vastaa, miltä sinusta tuntuu...


2. Vaikka viisas ja mahtava saatat ollakin, en seuraa esimerkkiäsi, jos eivät onni ja vapaus kasva sinussa ja ympärilläsi olevissa.


3. Kuule sinä puolestaan tätä ehdotusta: seuraa syntyväisen mallia, älä sellaisen, joka on matkalla kohti kuolemaa. Loikkaa kärsimyksesi yli, jottei synkkyyden kuilu vaan elämä sinussa kasvaisi.


4. Ei yksikään intohimo, aate tai ihmisen teko ole vapaa kuilun vaikutuksesta. Käsitelläänpä sitten tuota ainoaa asiaa, joka on käsiteltävän arvoinen - kuilu ja mikä ylittää kuilun.



II. Todellisuus



1. Mitä sinä haluat? Jos vastaat, että tärkeintä on rakkaus tai turvallisuus, niin puhut mielentiloista, jostain mitä et näe.


2. Jos sanot, että tärkeintä on raha, valta, maine, oikeudenmukaisuus, Jumala tai ikuisuus, niin puhut jostain mitä näet tai kuvittelet.


3. Olemme samaa mieltä, kun sanot: "Tahdon oikeutta, koska en hyväksy kärsimystä!"; "... haluan tätä koska se rauhoittaa minua; en halua tuota, koska se hämmentää tai loukkaa minua."


4. Olisiko sitten niin, että kaikki pyrkimykset, aikomukset, myöntymiset ja kieltäytymiset pyörivät mielentilasi ympärillä? Vuorosanasi tässä kohtaa voisi olla, että sinun surusi tai ilosi eivät muuta yhtä numeroa toiseksi, ja että aurinko on aurinko, oli ihmisiä tai ei.


5. Mutta minäpä sinulle sanonkin, että yksi numero on eri numero, kun sinun pitää antaa tai saada, ja että aurinko täyttää isomman sijan ihmisissä kuin taivaissa.


6. Palavan kipinän loiste tai tähden säkenöinti tanssii silmillesi. Ei olisi valoa, jos ei olisi silmää, ja jos silmä toinen olisi, niin toisin vaikuttaisi tuo loiste.


7. Kaiken tämän vuoksi sanokoon sydämesi vakaasti näin: "Rakastan tätä loistetta, mitä näen!", mutta koskaan älköön näin: "Ei auringolla eikä kipinällä eikä tähdellä ole mitään tekemistä kanssani!"


8. Mistähän todellisuudesta puhuisit kalalle ja liskolle, isolle eläimelle ja pikku hyönteiselle, linnulle, lapselle, vanhukselle, nukkuvalle ja viluissaan tai kuumeessa valvovalle, laskelmoivalle tai pelästyneelle?


9. Sanon, että toden kaiku mumisee tai raikuu kuulevan korvan mukaan; että jos toinen olisi korva, toisen laulun soittaisi sille tämä sinun "todellisuudeksi" nimittämäsi.


10. Kaiken tämän vuoksi sanokoon sydämesi vakaasti näin: "Rakastan todellisuutta, jonka rakennan!"



III. Ulkoinen maisema



Katso kuinka käyskentelee hiljalleen tuo pariskunta. Pojan käsi tytön lanteilla, tytön pää pojan lempeää olkapäätä vasten. Syksyllä, jaloissa rapisevien lehtien keskellä... haalistuvassa keltaisessa, punaisessa ja violetissa. Nuoria ja kauniita he ovat, mutta kävelevät kohti illan hämärää. Kylmä tihkusade putoaa ja hylättyihin puutarhoihin jäävät leikkikalut, lapset ovat menneet.



1. Joillekin tämä herättää eloon pehmeitä ja ehkä rakkaita muistoja. Toisille, siivittää unelmia. Joillekin muille, muistuttaa lupauksista, jotka täyttyisivät tulevina ihanina päivinä. Näin saman meren äärellä yksi ahdistuu ja toinen löytää lohdun ja tyyneyden. Tuhat muuta pelästyneenä tarkkaa jäätynyttä jyrkännettä ja samalla yhtä monta ihastelee noita valtaviin mittoihin veistettyjä kristalliseinämiä. Joitakin tuo masentaa vaan toiset innoissaan vouhottaa kun käyvät kohti samaa maisemaa.


2. Jos sama maisema on eri maisema kahdelle henkilölle - niin missä ero?


3. Näin käy suhteen sekä nähdyn että kuullun. Esimerkiksi sana "tulevaisuus" voi joitain liikuttaa, toisia ei ja on niitäkin, jotka uhraisivat "nykyhetkensä" sille.


4. Toinen esimerkki on musiikin vaikutus. Tai uskonnollisesti tai sosiaalisesti merkittävät lausahdukset.


5. Välillä väet ja kansat hyväksyvät tai paheksuvat tietynlaista maisemaa. Mutta lieneekö sellainen paheksunta tai sitten toisaalta hyväksyntä olla maisemassa itsessään vaiko mainitussa väenpiirissä?


6. Epäilyn ja toivon väliä suuntaa elämäsi kohti maisemia, jotka sattuvat yhteen sellaisen kanssa, mitä sinussa on.


7. Kaikki tämä maailma jota et valinnut, vaan joka on sinulle annettu inhimillistettäväksi, on maisema, joka kasvaa sitä mukaa kun elämä kasvaa. Älköön siis sydämesi koskaan sanoko: "Eihän syksyllä, merellä tai vuorilla ole mitään tekemistä minun kanssani", vaan sanokoon: "Rakastan todellisuutta, jonka rakennan!"

IV. Inhimillinen maisema



Jos jokin kaukainen tähti on yhtä kanssasi, miten sitten suhtautua elävään maisemaan, jossa saksanhirvet puikkelehtivat valoa kaihoavien puitten lomassa ja jossa villipedot nuolevat pentujaan hellästi? Miten suhtautua ihmisten maisemaan, jossa yltäkylläisyys ja kurjuus käy rinnakkain, lapset nauravat vaan toisilla lapsilla ei ole voimia itkuunkaan?



1. Koska jos sanot: "Olemme kantautuneet toisille planeetoille", niin julistathan sitten myös: "Olemme teurastaneet ja orjuuttaneet kokonaisia kansoja, olemme sulloneet vankilat täyteen ihmisiä, jotka pyysivät vapautta, olemme valehdelleet yötäpäivää... olemme vääristäneet ajatuksemme, tunteemme ja tekomme. Olemme jatkuvasti hyökänneet elämää vastaan, koska olemme luoneet kärsimystä."



2. Tiedän, mihin olen menossa, kun kuljen tässä ihmisten maisemassa. Vaan kuinkas sitten kävisi, jos törmäisimme toisiimme matkalla vastakkaisiin suuntiin? En hyväksy mitään sellaisia ryhmittymiä, jotka julistavat elämää suurempia ihanteita, enkä yhtäkään aatetta, jonka toteutus aiheuttaa kärsimystä. Älä ala esittää syytöksiä minua kohtaan siksi että en kuulu ryhmittymiin, jos et ole tarkkaan tutkiskellut kättesi työtä. Voi nimittäin olla, että kätesi ovat rikoskumppaniesi veren tahraamat. Tai ehkä uskot, että ryhmittymälle omistautuminen on urheuden osoitus. Mitä sitten osoittaa henkilö, jota kaikki verenhimoiset joukkiot syyttävät osallistumattomuudesta? Tahdon inhimillisen maiseman arvoa tunnustavan aatteen: aatteen, joka omistautuu kivun ja kärsimyksen voittamiseen.



3. Kiellän oikeuden syytöksiin, jos syyttäjänä toimii ryhmä, joka (viime aikoina tai kauan sitten) on harjoittanut elämän tukahduttamista.



4. Kiellän oikeuden epäilyksiin, jos epäilijät eivät paljasta omia kasvojaan.



5. Kiellän oikeuden tukkia uudet tiet, joita ihmisten on tarve kulkea. Edes kiireelliset hätätilanteet eivät oikeuta uusien teiden tukkimista.



6. Rikollisen pahinkaan ominaisuus ei ole minulle vieras. Jos sellaisen tunnistan maisemassa, niin tunnistan sen myös itsessäni. Siksi tahdon päihittää sen, mikä itsessäni ja kaikissa ihmisissä pyrkii tukahduttamaan elämän. Tahdon ylittää kuilun!



Koko se maailma johon pyrit, kaikki oikeudet joita vaadit, kaikki rakkaus jota etsit, kaikki ihmiset joita tahtoisit seurata tai tuhota, ovat myös sinussa. Kaikki mikä sinussa muuttuu, muuttaa suuntautumistasi maisemassa, missä elät. Jos siis tarvitset jotain uutta, niin sinun on voitettava vanha, joka hallitsee sisälläsi.



Mitenhän sen saisit aikaan?

 Voisit aloittaa huomaamalla, että vaikka vaihdat paikkaa, kannat mukanasi sisäistä maisemaasi.

V. Sisäinen maisema

1. Etsit jotain, mikä – niin uskot – toisi sinulle onnen. Niin uskot, mutta joku toinen etsii jotain toisenlaista. Mahdollisesti haluat päinvastaista kuin se toinen, ja siksi te molemmat ehkä uskotte, että yhden onni on toisen epäonni. Tai ehkä haluatte samaa, mutta halunne kohde on ainutlaatuinen tai harvinainen, ja siksi taas toteatte, että yhden onni on toisen epäonni.

2. Näköjään sekä sama että vastakohdat voivat olla kiistanaihe. Uskomusten logiikka on sitten kummallinen – sekä joku asia että sen vastakohta voivat johdattaa samankaltaiseen käytökseen!

3. Tekosi avautuvat uskomustesi ytimestä. Olet niin uskomustesi kiehtoma, että kutsut niitä todeksi vaikkei tuo todellisuus olekaan muualla kuin oman pääsi sisällä.

4. Palataanpa asiaan. Etsit jotain, mikä – niin uskot – toisi sinulle onnen. Se, mitä sinä uskot asioitten suhteen, ei ole asioissa itsessään, vaan sinun sisäisessä maisemassasi. Katsopa tätä kukkaa. Voimme olla monella tapaa samaa mieltä tämän kukan suhteen. Mutta sitä minun on vaikea ymmärtää, jos väität, että tämä kukka on sinulle maailman suurin onnen lähde. En ymmärrä sinua, koska keskustelun aiheena ei olekaan enää itse kukka, vaan sinun uskomuksesi kukan vaikutuksesta itseesi. Puhut sisäisestä maisemasta, joka on ehkä vähän erilainen kuin minun sisäinen maisemani. Sitten ei ollakaan kaukana sellaisesta tilanteesta, missä yrität pakottaa minut toimimaan sinun sisäisen maisemasi mukaisesti. Mieti vähän, mihin se voisi johtaa.

5. Sisäinen maisemasi on tietysti muutakin kuin uskomuksia. Sisäinen maisemasi on myös kaikki, mitä muistat, tunnet ja kuvittelet itsestäsi, toisista, teoista, arvoista ja koko maailmasta. Ehkä olisi hyvä tajuta, että ulkoinen maisema on kaikki asiat, mitkä havaitsemme, ja sisäinen maisema on kaikki, mitä niistä suodattuu sisäisen maailmamme seulan läpi. Nämä maisemat ovat yhtä ja niihin perustuu todellisuudentajumme eheys.

VI. Keskus ja heijastus

”Ulkoinen maisema on kaikki asiat, mitkä havaitsemme, ja sisäinen maisema on kaikki, mitä niistä suodattuu sisäisen maailmamme seulan läpi. Nämä maisemat ovat yhtä ja niihin perustuu todellisuudentajumme eheys.” Nimenomaan todellisuudentajumme mukaan suunnistamme yhteen tai toiseen suuntaan.

1. Mutta tottakai edetessäsi muuttuu näkemyksesi.

2. Ei kukaan voi oppia mitään, vähääkään, pelkästään miettimällä. Opit, koska teet jotain sen suhteen, mitä mietit. Sen verran kuin teet, sen verran opit, koska edetessäsi muuttuu näkemyksesi.

3. Mitä olet oppinut maailmasta? Olet oppinut sen, mitä olet tehnyt. Mitä tahdot maailmalta? Riippuu siitä, mitä sinulle on käynyt. Mitä et tahdo maailmalta? Riippuu siitä, mitä sinulle on tapahtunut.

4. Kuule, sinä ohjastaja ratsailla ajan satulassa: voit tavoittaa syvimmän maisemasi kolmen eri polun kautta. Mitähän tuon maiseman sisältä löytyy? Asetu sisäisen maisemasi keskelle ja näet kuinka keskus moninkertaistuu joka suunnassa.

5. Maisemasi on kolminaisen peiliseinän ympäröimä ja heijastuu yli kaikkien rajojen, rajattomin sävyin. Siellä kaikki liikkeet kääntyvät ja muotoutuvat uusiksi aina uudelleen sen mukaan, miten ohjailet katsettasi pitkin valitsemiasi mielikuvia. Voit tulla kasvotusten oman selkäsi kanssa ja kun liikutat kättäsi oikealle, se kääntyykin vasemmalle.

6. Jos tavoittelet jotain tulevaisuuden peilissä, näkyy tuo pakenevan vastakkaiseen suuntaan nykyisyyden tai menneisyyden peilissä.

7. Sinä ohjastaja ratsailla ajan satulassa – eikö ruumiisi ole yhtä kuin itse aika?

VII. Elämän kipu, kärsimys ja merkitys

1. Nälkä, jano, sairaus ja kaikki ruumiilliset vauriot ovat kivuliaita. Pelko, turhautuminen, epätoivo ja kaikki mielen vauriot ovat kärsimystä. Fyysinen kipu väistyy, kun yhteiskunta ja tiede edistyy. Mielen kärsimys väistyy, kun elämänusko edistyy: kun elämä saa tarkoituksen.

2. Ehkä kuvittelet, että olet ohikiitävä tähdenlento ja tämän maailman kosketus on himmentänyt loistosi. Siksi hyväksyt kivun ja kärsimyksen – nehän kuuluvat asiaan. Mutta jos uskot, että sinut on heitetty maailmaan toteuttamaan inhimillistämisen tehtävää, niin kiität edelläsi kulkeneita kärsivällisiä rakentajia portaista, joita pitkin jatkaa yhä korkeammalle.

3. Tuhannen nimen nimittäjä, merkityksen tekijä, maailman muuttaja! Vanhempasi ja isovanhempasi jatkuvat sinussa. Et ole putoava tähdenlento, vaan kirkas nuoli, joka matkaa kohti taivaansineä. Olet maailman tarkoitus, ja kun kirkastat tarkoituksesi, valaiset maan. Kun hukkaat tarkoituksesi, maa pimenee ja kuilu avautuu.

4. Sanon sinulle, mikä tarkoitus on elämääsi täällä: inhimillistä maa! Mitä on maan inhimillistäminen? Se on kivun ja kärsimyksen voittamista, oppimista ilman rajoja, rakentamansa todellisuuden rakastamista.

5. Enempää en voi pyytää, mutta tuskin ketään loukkaankaan, kun sanon: ”Rakasta rakentamaasi todellisuutta, niin kuolemakaan ei estä matkaasi!”

6. Et täytä tehtävääsi, jos et ponnistele ympärilläsi olevien kivun ja kärsimyksen voittamisen puolesta. Ja jos saat heidät puolestaan ottamaan tehtäväkseen maailman inhimillistämisen, niin avaat heidän kohtalonsa kohti uutta elämää.

VIII. Ratsastaja ja hänen varjonsa

Kun aamurusko värjäsi maiseman, varjo venyi yli kivien ja sitkeitten risukkojen. Ratsastaja hidasti kulkuaan ja lopulta pysähtyi lähelle vasta sytytettyä nuotiota. Käsillään liekkejä hyväilevä vanhus tervehti ratsastajaa, joka vastasi ja astui alas ratsunsa selästä keskustelemaan vanhuksen kanssa. Hetken kuluttua ratsastaja jatkoi matkaansa.

Kun varjo putosi ratsun kavioitten alle, ratsastaja pysähtyi hetkeksi ja vaihtoi kuulumisia tien varrella seisoneen miehen kanssa.

Kun varjo levittäytyi ratsastajan selän taakse, hän ei enää hiljentänyt vauhtia. Nuorukainen, joka tahtoi pysäyttää hänet, ehti huutaa hänen peräänsä: ”Menet väärään suuntaan!”

Mutta yö sai ratsastajan laskeutumaan ratsunsa selästä. Varjoa ei enää näkynyt, mutta ratsastaja näki varjon sielussaan. Hän huokaisi itselleen ja tähdille ja sanoi:

”Samana päivänä vanhus puhui minulle yksinäisyydestä, sairaudesta ja kuolemasta; mies puhui minulle elämän ja maailman tosiasioista. Lopuksi nuorukainen, joka ei edes keskustellut kanssani, tahtoi huutamalla muuttaa suuntaani kohti hänelle tuntematonta määränpäätä.

”Vanhus pelkäsi menettävänsä omaisuutensa ja elämänsä; mies pelkäsi, että hän ei ehtisi ottaa kaikkea sitä, minkä hän uskoi olevan hänen omaisuutensa ja elämänsä. Ja nuorukainen pelkäsi, ettei voisi paeta omaisuuttaan ja elämäänsä.

”Onpa kummia tapaamisia. Vanhus kärsii tulevaisuuden lyhyydestä ja pakenee pitkään menneisyyteensä. Aikuinen kärsii nykyisen tilanteensa vuoksi ja etsii lohtua jostain, mitä hänelle on tapahtunut tai ehkä tulee tapahtumaan, riippuen siitä, sopeutuuko hän eteenpäin vai taaksepäin. Ja nuorukainen kärsii, koska menneisyyden lyhyys jäytää hänen kannoillaan ja siksi hän pakenee kohti pitkää tulevaisuutta.

”Outoa. Mutta tunnistan kaikkien kolmen äänissä oman ääneni, mikä kai kertoo, että kuka tahansa, minkä hyvänsä ikäinen, voi kulkea näitten aikojen poikki ja nähdä olemattomia kummituksia. Vai onko muka se nuorena kärsimäni loukkaus vielä olemassa? Tai piileksiikö vanhuuteni nykypäivässäni? Väijyykö täällä pimeässä kuolemani?

”Kaikki kärsimykset pujahtavat esiin muistoista, mielikuvituksesta tai jostain havainnosta. Mutta näitten kolmen kanavan ansiosta ihminen voi ajatella, tuntea ja toimia. Se on sitten niin, että nämä kanavat ovat tarpeellisia, mutta toisaalta niistä tulee tuhon välittäjiä, jos kärsimys myrkyttää ne.

”Mutta eikö kärsimys ole merkki, jonka elämä antaa, kun sen kulku kieroutuu?

”Elämää voi kääntää sitä itseään vastaan jokin (minulle tuntematon asia), mitä sillä tehdään.

”Nuo vanhus, mies ja nuorukainen ovat siis tehneet jotain elämälleen, kun he ovat niin ’solmussa’.”

Sitten yön pimeydessä mietiskelevä ratsastaja kävi nukkumaan. Nukkuessaan ratsastaja näki unta ja unessa maisema valaistui.

Unessaan ratsastaja oli kolmionmuotoisen huoneen keskellä. Huoneen seinät olivat peilejä, joista ratsastaja näki oman kuvansa moninkertaisena. Yhden seinän kautta hän näki itsensä vanhuksena, toisen kautta aikuisena ja kolmannen kautta nuorukaisena.

Mutta syvällä sisimmässään ratsastaja tunsi itsensä lapseksi.

Sitten kaikki alkoi pimetä. Kun jäljelle jäi vain painava pimeys, ratsastaja heräsi.

Hän avasi silmänsä ja näki auringon valon. Sitten hän nousi ratsunsa selkään ja nähdessään varjon, joka heittäytyi hänen edessään, hän sanoi itselleen: ”Ristiriitahan se on, mikä kierouttaa elämän ja aiheuttaa kärsimyksen. Aurinko laskee, jotta päivästä tulisi yö, mutta päivästä tulee sellainen kuin miksi sen teen.”

Jakeet IX.-XIV.