IHANNEKUMPPANI

Kävelen avoimessa tilassa, joka on tarkoitettu teollisuusnäyttelyille, ja näen varastohalleja ja koneita. Paikalla on monia lapsia, joille on pystytetty teknisesti kehittyneitä mekaanisia leikkivälineitä.

Lähestyn jättiläistä, joka on tehty kiinteästä aineesta. Jätti on seisoma-asennossa. Sillä on suuri pää, joka on maalattu kirkkain värein. Tikkaat ulottuvat sen suuhun asti. Niitä pitkin pienet kiipeävät tuohon valtavaan luolaan, ja kun yksi menee sisään, jättisuu sulkeutuu pehmeästi. Lyhyen ajan kuluttua lapsi lennähtää ulos jättiläisen takapäästä pitkin liukumäkeä, joka päättyy hiekkakasaan. Yksi kerrallaan lapset menevät sisään ja tulevat ulos, taustallaan musiikki, joka kuuluu jättiläisestä:

”Gargantua nielee lapset varovasti eikä satu yhtään! Lalalaa, lalalaa, varovasti, eikä satu yhtään!”

Päätän nousta tikkaita pitkin ja mennessäni valtavan suun sisään kohtaan vastaanottovirkailijan, joka sanoo minulle: ”Lapset menevät liukumäkeä pitkin, isot menevät hissillä”.

Vastaanottaja antaa lisää ohjeita, kun olemme laskeutumassa läpinäkyvää putkea pitkin. Hetken päästä sanon, että olemme varmasti jo maan tasalla. Hän sanoo, että olemme vasta ruokatorven kohdalla, sillä loput kehosta on maan alla, toisin kuin lasten jättiläinen, joka on kokonaan pinnalla. ”Juu, samassa kohtaa on kaksi Gargantuaa,” hän kertoo minulle, ”toinen on lasten ja toinen isojen. Olemme monta metriä maan alla... Olemme jo ohittaneet pallean, eli pian saavumme hyvin sympaattiseen paikkaan. Katsohan, nyt hissimme ovi aukeaa, ja meille paljastuu vatsa... Haluatteko mennä ulos tässä? Kuten näette, tämä on nykyaikainen ravintola, joka tarjoilee ruokalajeja kaikkialta maailmasta.”.

Sanon virkailijalle, että olen kiinnostunut kehon loppuosasta. Joten laskeudumme edelleen. ”Olemme jo vatsan alapuolella”, kuuluttaa keskustelukumppanini avatessaan oven. ”Sisustus on täällä hyvin omaperäinen. Seinämät, joiden värit vaihtelevat, ovat hienostuneesti verhoiltuja luolia. Keskustuli olohuoneen keskellä on generaattori, joka antaa energiaa koko jättiläiselle. Istuimet ovat vierailijalle lepäämistä varten. Eri puolille asetettujen pylväiden avulla voi leikkiä piilosta... niiden takaa voi ilmestyä ja niiden taakse voi kadota. Se on hauskempaa, jos osallistuvia vierailijoita on useita. Hyvä on, jätän teidät tänne, jos niin haluatte. Lähestykää vain hissin sisäänkäyntiä, niin ovi avautuu ja voitte palata pinnalle. Kaikki toimii automaattisesti... eikö olekin ihmeellistä?”.

Hän sulkee oven ja jään yksin tiloihin.

Luulen olevani meren alla. Suuri kala kulkee lävitseni, ja tajuan, että korallit, levät ja erilaiset eliölajit ovat kolmiulotteisia heijastuksia, jotka vaikuttavat todellisilta. Istuudun tarkkailemaan rauhassa tätä rentouttavaa spektaakkelia. Yhtäkkiä näen, että keskustulesta tulee ihmishahmo, jonka kasvot ovat peitetyt. Hän lähestyy minua hitaasti. Pysähtyen lyhyen etäisyyden päähän, hän sanoo: ”Päivää, olen hologrammi. Miehet ja naiset yrittävät kohdata minussa ihannekumppaninsa. Minut on ohjelmoitu ottamaan etsimänne hahmo, mutta millainen on tuo hahmo? En pysty tekemään mitään ilman pientä ponnistusta teidän puoleltanne. Mutta jos yritätte, niin aivokäyränne tulkitaan, voimistetaan, välitetään ja uudelleentulkitaan keskustietokoneessa, joka puolestaan tekee uudelleenmuotoilut, joiden avulla voin muodostaa identiteettini.”

”Ja mitä siis teen?” - kysyn.

”Suosittelen- hän vastaa – että etenette seuraavanlaisesti. Ajatelkaa, mitä yhteisiä piirteitä on ollut kaikissa niissä henkilöissä, joiden kanssa teillä on ollut tunneside. En viittaa ainoastaan kehoon tai kasvoihin, vaan myös luonteisiin. Esimerkiksi, olivatko he suojelevia, vai sitävastoin innoittivatko he teissä tarpeen suojella heitä?” (*)

”Olivatko he urheita, arkoja, kunnianhimoisia, petollisia, uneksijoita; tai julmia?” (*)

”Ja nyt, mitä joko epämiellyttävää, tai tuomittavaa, tai kielteistä oli heille kaikille yhteistä?” (*)

”Mitkä olivat heidän myönteisiä piirteitään?” (*)

”Miten kaikkien näiden suhteiden alku muistutti toisiaan?” (*)

”Miten kaikkien näiden suhteiden loppu muistutti toisiaan?” (*)

”Koita muistaa, keiden kanssa olet halunnut olla suhteessa, mutta niin ei käynyt ja miksi niin ei käynyt.” (*)

”Nyt kiinnitä huomiota, alan ottaa hahmoja, joihin pyritte. Osoita ne minulle ja toteutan kaiken täydellisesti. Olen valmis, joten ajattele: Miten minun tulisi kävellä? Miten minut on vaatetettu? Mitä tarkalleen ottaen teen? Miten puhun? Missä paikassa olemme ja mitä teemme?”

”Katso kasvojani sellaisina kuin ne ovat!” (*)

”Katso minua syvään silmiin, koska en ole enää heijastuma vaan olen muuttunut joksikin todelliseksi... katso syvään silmiini ja sano hellästi, mitä näet niissä.” (*)

Nousen koskettaakseni hahmoa, mutta hän pakenee, kadoten pylvään taakse. Kun saavun sinne, näen että hän on haihtunut. Kuitenkin tunnen olkapäälläni käden, joka lepää siinä pehmeästi, samalla kun joku sanoo: ”Älä katso taaksesi. Sinulle täytyy riittää, että tiedät, että olemme hyvin lähellä toisiamme, ja sen ansiosta voit saada selkeyttä etsimiseen.” Hetkellä, kun hän päättää lauseen, käännyn nähdäkseni, kuka on luonani, mutta havaitsen vain pakenevan varjon. Samalla keskustuli jylisee ja sen kirkkaus voimistuu häikäisten minut.

KAUNA

On yö. Olen vanhassa kaupungissa, jota halkovat vesikanavat, jotka virtaavat katujen siltojen ali. Nojaan kaiteeseen ja katson, kuinka allani hitaasti liikkuu nestemäinen, sankka aine. Sumusta huolimatta kykenen erottamaan toisen sillan päällä ryhmän henkilöitä. Vaimeana kuulen soittimia, jotka säestävät surullisen epävireisiä lauluääniä. Kaukaisten kellojen ääni kantautuu luokseni kuin tarttuvat valitusten aallot.

Ryhmä on mennyt ja kellot ovat vaimenneet.

Poikkikadulla sairaalloiset värilliset neonvalot valaisevat heikosti.

Lähden kävelemään sumun sisään. Kierreltyäni kujien ja siltojen poikki, tulen aukiolle. Se on neliönmuotoinen tori, nähtävästi tyhjä. Torin laatoitettu lattia johtaa minut laitaan, joka on tyynen veden peittämä.

Vene, joka muistuttaa lauttaa, odottaa minua edessäpäin. Mutta ensin minun on kuljettava kahden pitkän naisrivin välistä. Heillä on päällään mustat tunikat ja käsissään soihdut, ja kulkiessani he lausuvat kuorossa: ”Oi kuolema!, jonka rajaton valtakunta ulottuu minne tahansa heihin, jotka elävät. Sinusta iällemme myönnetty määrä riippuu. Sinun iätön unesi tuhoaa väkijoukot, koska kukaan ei voi paeta mahtavaa liikettäsi. Sinulla ainoastaan on vapauttava tuomio, eikä mikään taito voita raivoasi, eikä mikään vetoomus kumoa hankettasi.”

Noustessani lauttaan, minua auttaa lautturi, joka sitten jää seisomaan taakseni. Asetun tilavaan istuimeen. Huomaan, että kohoamme, kunnes olemme hiukan vedenpinnan yläpuolella. Sitten alamme liikkua leijuen ja meri allamme on avoin ja liikkumaton, kuin loputon peili, josta kuu heijastuu.

Olemme saapuneet saarelle. Yön hämärässä erotan pitkän tien, jonka laidoilla on sypressejä. Vene lepää vedessä ja keinuu hieman. Nousen veneestä. Lautturi sensijaan pysyy aloillaan.

Etenen suoraan puiden välistä. Puut humisevat tuulessa. Tiedän, että minua tarkkaillaan. Aavistan, että jokin tai joku on piilossa edessäpäin. Pysähdyn. Yhden puista takaa varjo kutsuu minua hitain elein. Kuljen häntä kohti, ja kun olen melkein perillä, synkkä huokaus, kuoleman henkäys osuu minua vasten kasvoja: ”Auta minua!”, varjo vaikertaa, ”tiedän, että olet tullut vapauttamaan minut tästä sekavasta vankilasta. Vain sinä voit tehdä sen... Auta minua!”

Varjo selittää, että hän on tuo henkilö, jota kohtaan tunnen syvää kaunaa. (*)

Ja aivan kuin hän olisi arvannut, mitä ajattelen, hän lisää: ”Ei ole väliä, onko henkilö, johon suhtaudut syvimmällä kaunalla, kuollut vai elossa, koska synkkien muistojen valta ei kunnioita mitään rajoja.”

Sitten hän jatkaa: ”Sekin on aivan sama, ovatko viha ja kostonhimo pesiytyneet sydämeesi lapsuudesta asti vai eilisestä päivästä asti. Aikamme ei kulje ja siksi aina vainoamme, tullaksemme esiin muuntuneina erilaisiksi peloiksi tilaisuuden koittaessa. Ja nuo pelot ovat kostomme myrkystä, jota meidän on nieltävä aina vaan.”

Kysyessäni, mitä minun olisi tehtävä, kuunsäde heikosti valaisee hänen huputettua päätään. Sitten haamu antaa minun nähdä hänet selkeästi ja tunnistan hänessä piirteet henkilöstä, joka aukaisi syvimmän haavani. (*)

Sanon hänelle asioita, joita en olisi koskaan kertonut kenellekään; puhun hänelle niin vilpittömästi kuin kykenen. (*)

Hän pyytää, että harkitsisin uudestaan ongelmaa ja että selittäisin tärkeimmät yksityiskohdat estottomasti, vaikka ilmaisuni olisivat loukkaavia. Hän korostaa, ettei minun tule jättää mainitsematta mitään tuntemaani kaunaa, sillä muutoin hän pysyy vankina ainiaan. Joten etenen hänen ohjeittensa mukaisesti. (*)

Välittömästi hän näyttää minulle vahvaa kahletta, jolla hänet on kiinnitetty sypressiin. En epäröi, vaan rikon kahleen yhdellä iskulla. Sen seurauksena kaapu putoaa tyhjänä ja jää maahan lojumaan samalla kun hahmo haihtuu ilmaan ja sen ääni loittonee kohti korkeuksia, toistaen sanoja, jotka olen kuullut aiemmin: ”Hyvästi! Tulikärpänen kertoo jo aamun koittavan, kun sen hohde alkaa laantua. Hyvästi, hyvästi, hyvästi. Muista minua!”

Ymmärtäessäni, että pian koittaa aamu, käännyn ympäri palatakseni veneelle, mutta sitä ennen kerään kaavun, joka on jäänyt jalkojeni eteen. Viikkaan kaavun käsivarrelleni ja kiiruhdan takaisinpäin. Lähestyessäni rantaa, useat luihut varjot kysyvät minulta, palaanko jonain päivänä vapauttamaan toisia kaunoja.

Olen jo lähellä merta. Näen ryhmän naisia, jotka ovat pukeutuneet valkoisiin tunikoihin ja he pitävät soihtuja kohotetuin käsin. Saavun lautalle ja annan kaavun lautturille. Hän puolestaan antaa sen naisille. Yksi heistä sytyttää sen tuleen. Kaapu palaa ja tuli syö sen nopeasti, eikä siitä jää tuhkaa. Sillä hetkellä tunnen suurta helpotusta, kuin olisin vilpittömästi antanut anteeksi valtavan vääryyden. (*)

Nousen lauttaan, joka nyt näyttää nykyaikaiselta pikaveneeltä. Kun lähdemme rannasta vielä edes käynnistämättä moottoria, kuulen naisten kuoron, joka sanoo: ”Sinulla on valta herättää tokkurainen, yhdistäen sydämen ja pään, vapauttaen mielen tyhjyydestä, hälvyttäen hämärän sisäisestä katseesta ja karkottaen unohduksen. Tule, siunattu mahti. Tosi muisto, joka suoristat elämän kohti sen oikeaa tarkoitusta.”

Moottori käynnistyy samalla hetkellä, kun auringonnousu alkaa meren horisontista. Katson nuorta lautturia, jonka kasvot heijastavat voimaa ja selkeyttä, kun hän kiihdyttää hymyillen kohti merta.

Nyt lähestyessämme päämääräämme hyvin nopeasti otamme vastaan pehmeät aallot. Auringon säteet kultaavat kaupungin upeat kupolikatot ja niiden ympärillä lentelevät kyyhkysten iloiset joukot.

ELÄMÄN SUOJELIJA

Kellun selälläni järvessä. Lämpötila on oikein miellyttävä. Voin helposti katsoa molemmille puolille kehoani ja huomaan, että kristallinkirkkaan veden läpi näen pohjaan saakka.

Taivas on kirkkaan sininen. Hyvin lähellä on hiekkaranta, jonka hiekka on pehmeää ja melkein valkoista. Järvi on tyyni, ilman aaltoja, joita merellä olisi.

Tunnen kehoni kelluvan pehmeästi ja rentoutuvan yhä enemmän, mikä tuottaa minulle ihmeellisen hyvinvoinnin tunteen.

Tietyllä hetkellä päätän kääntyä toisinpäin ja sitten alan uida hyvin sopusuhtaisesti kohti rantaa, jolle saavuttuani poistun vedestä hitaasti kävellen.

Maisema on trooppinen. Näen palmuja ja kookospähkinöitä samalla kun tunnen ihollani auringon ja tuulenvireen.

Äkkiä oikealla päin huomaan luolan. Luolan lähellä kiemurtelee puron läpinäkyvä virta. Lähestyn luolaa ja samalla näen luolan sisällä naisen hahmon. Hänen päässään on kukkaseppele. Nyt näen hänen ihanat silmänsä, mutta en kykene arvioimaan hänen ikäänsä. Joka tapauksessa noiden ystävällisyyttä ja ymmärrystä säteilevien kasvojen takaa aavistan löytyvän suurta viisautta. Jään mietiskelemään luonnon hiljetessä.

“Olen elämän suojelija”, hän sanoo. Vastaan hänelle epävarmasti, etten oikein ymmärrä, mitä se tarkoittaa. Sillä hetkellä näen peuranvasan, joka nuolee hänen kättään. Sitten hän kutsuu minut luolaan ja osoittaa minulle paikan hiekalla, johon istun kasvot kohti sileää kiviseinämää. Tässä en näe häntä, mutta kuulen hänen sanovan minulle: “hengitä rauhallisesti ja kerro, mitä näät”. Alan hengittää hitaasti ja syvään. Kiveen ilmestyy heti selkeä kuva merestä. Hengitän sisään, ja aallot lyövät rantaan. Hengitän ulos, ja aallot vetäytyvät mereen. Hän sanoo minulle: “Kaikki kehossasi on rytmiä ja kauneutta. Niin monesti olet tuntenut inhoa kehoasi kohtaan, etkä ole ymmärtänyt tuota valtavan hienoa välinettä, millä voit ilmaista itseäsi maailmassa.” Sillä hetkellä kiviseinämään ilmestyy näkymiä elämäni tilanteista, joissa osoitan häpeää, pelkoa tai kauhua kehoni piirteitä kohtaan. Esiin tulee mielikuvia toisensa jälkeen. (*)

Tunnen oloni epämukavaksi, kun tajuan, että hänkin näkee nuo tilanteet, mutta rauhoitun välittömästi. Sitten hän lisää: “Jopa sairauden ja vanhuuden aikana keho on kuin uskollinen koira, joka on seuranasi viime hetkeen saakka. Älä suutu sille, kun se ei kykene vastaamaan oikkuihisi. Pyri aina tekemään kehostasi vahva ja terve. Pidä siitä huolta, jotta se olisi palveluksessasi ja seuraa ainoastaan viisaiden neuvoja. Minä, joka olen kulkenut kaikkien aikojen halki, tiedän hyvin, että itse kauneuden määritelmäkin muuttuu. Jos et pidä kehoasi lähimpänä ystävänäsi, se tulee surulliseksi ja sairaaksi. Siksi sinun on hyväksyttävä se täysin. Se on väline, jolla voit ilmaista itseäsi maailmassa... Tahdon, että näet nyt, mikä osa kehostasi on heikko ja vähiten terve.” Heti, esiin tulee kuva siitä kehoni osasta. (*)

Sitten hän asettaa kätensä siihen kohtaan ja tunnen elävöittävää lämpöä. Tunnen kasvavia energian aaltoja tuossa kohdassa ja koen hyvin syvästi, että hyväksyn kehoni sellaisena kuin se on. (*)

“Pidä huolta kehostasi, seuraten ainoastaan viisaiden neuvoja, äläkä masenna kehoasi sellaisella pahoinvoinnilla, joka oikeasti on olemassa vain mielikuvituksessasi. Mene nyt, täynnä elinvoimaa ja mielenrauhaa.”

Lähtiessäni luolasta lohdutettuna ja terveenä, juon kristallinkirkasta vettä purosta, mikä on kuin virkistyksen täyttymys.

Aurinko ja tuulenvire hyväilevät kehoani. Kävelen valkoisten hiekkojen halki kohti järveä, johon astuessani näen lyhyen hetken ajan elämän suojelijan ääriviivojen heijastuvan lempeästi syvyyksistä.

Menen veteen. Kehoni on rajaton lepo. (*)

LISÄÄ OHJATTUJA KOKEMUKSIA