PELASTAVA TEKO

Liikumme nopeasti isolla valtatiellä. Vieressäni kuljettajana on henkilö, jota en ole koskaan ennen nähnyt. Takapenkillä on kaksi naista ja yksi mies, joita myöskään en tunne. Auto kiitää ja sen ympärillä on toisia autoja, jotka liikkuvat rajusti, aivan kuin niiden kuljettajat olisivat humalassa tai tulleet hulluiksi. En ole varma, onko aamunkoitto vai iltahämärä.

Kysyn matkakumppaniltani, mitä on meneillään. Hän katsoo minua salamyhkäisesti ja vastaa tuntemattomalla kielellä: ”Rex voluntas!” Käynnistän radion, josta kuuluu vahvoja räsähdyksiä ja sähköistä häiriömelua. Kuitenkin kykenen kuulemaan heikon metallisen äänen, joka toistaa monotonisesti: ”... rex voluntas... rex voluntas... rex voluntas...”

Autojen liike hidastuu ja samalla näen tien varrella monia kaatuneita autoja ja tulipalon, joka leviää autosta toiseen. Pysähdyttyämme lähdemme kaikki pois autosta ja juoksemme pelloille ympärillämme ihmismeri, joka säntää kauhuissaan.

Katson taaksepäin ja näen savun ja liekkien keskellä monia epäonnisia, jotka ovat jääneet kuolettavasti jumiin, mutta minun on juostava minua tönivän ihmisvyöryn viemänä. Tuon mielettömyyden keskellä yritän, tuloksetta, saavuttaa naisen, joka suojelee lastaan samalla kun väkijoukko kulkee heidän ylitseen ja monet kaatuvat maahan.

Sekasorron ja väkivallan yleistyessä päätän kulkea loivan sivuttaisesti, jotta pääsisin eroon joukosta. Tähtään kohti korkeampaa paikkaa, joka pakottaa hullaantuneet hidastamaan juoksutahtiaan. Monet kaatuneet tarttuvat vaatteisiini, joista tulee repaleisia. Mutta tosiaan väen tiiviys vähenee.

Onnistun pääsemään irti ja nyt jatkan nousua, täysin hengästyneenä. Pysähtyessäni hetkeksi huomaan, että väkijoukko kulkee päinvastaiseen suuntaan kuin minä, varmaankin ajatellen, että alamäkeen juosten pääsee nopeammin pois tästä tilanteesta. Tunnistan kauhuissani, että alue loppuu jyrkänteeseen. Huudan niin kovaa kuin kykenen varoittaakseni, vaikka vain lähimpänä olevia, edessä olevasta katastrofista. Silloin yksi mies irtautuu joukosta ja lähestyy minua juosten. Hänen vaatteensa ovat riepaleina ja hän on täynnä haavoja. Kuitenkin olen hyvin iloinen, että hän voi pelastautua. Saapuessaan hän tarttuu käsivarteeni ja huutaen kuin hullu osoittaa alaspäin. En ymmärrä hänen kieltään, mutta luulen, että hän tahtoo, että auttaisin pelastamaan jonkun. Pyydän, että hän odottaisi hetken, koska tällä hetkellä se on mahdotonta... Tiedän, ettei hän ymmärrä minua. Hänen epätoivonsa on raastavaa. Sitten tuo mies yrittää palata, ja sillä hetkellä kaadan hänet päistikkaa maahan. Hän jää maahan vaikertaen katkerasti. Omasta puolestani ymmärrän, että olen pelastanut hänen elämänsä sekä hänen omatuntonsa, koska hän yritti pelastaa jonkun, mutta hänet estettiin.

Nousen vähän enemmän ja saavun viljelysmaille. Maa on pehmeää ja siinä on vakoja, koska vähän aikaa sitten se on kynnetty traktorilla. Kuulen kaukana aseiden laukauksia ja luulen ymmärtäväni, mitä tapahtuu. Lähden kiireesti paikalta. Jonkun ajan kuluttua pysähdyn. On täysin hiljaista. Katson kaupungin suuntaan, ja näen pelottavaa säteilyä.

Alan tuntea, että maa liikkuu jalkojeni alla ja syvyyksistä kuuluva jyrinä varoittaa minua tulevasta maanjäristyksestä. Pian olen menettänyt tasapainoni. Jään maahan pitkälleni, katsoen taivasta huimaantuneena.

Järistys on päättynyt. Näen valtavan kuun, joka on kuin veren peittämä.

On tukahduttavan kuuma ja hengitän ilmakehän syövyttävää ilmaa. Edelleenkään en tajua, onko koittamassa aamu vai yö...

Olen jo istuma-asennossa. Kuulen kasvavaa jylinää. Lyhyen ajan kuluttua taivas täyttyy sadoista lentokoneista, jotka kuin kuolevaiset hyönteiset katoavat kohti tuntematonta päämäärää.

Löydän lähistöltä ison koiran, joka katsoo kuuta ja alkaa ulvoa, kuulostaen melkein kuin sudelta. Kutsun koiraa. Eläin lähestyy arasti. Saapuu luokseni. Silitän pehmeästi sen harjakasta turkkia. Huomaan, kuinka sen keho tutisee kauttaaltaan. Koira lähtee luotani ja alkaa kulkea poispäin. Nousen seisomaan ja seuraan koiraa. Siten kuljemme jo kivisen alueen poikki, kunnes saavumme purolle. Janoinen eläin asettuu paikoilleen ja alkaa juoda vettä ahnaasti, mutta hetken päästä perääntyy ja kaatuu. Lähestyn, kosketan sitä ja varmistun, että eläin on kuollut.

Tunnen uuden järistyksen, joka melkein kaataa minut, mutta menee ohi. Käännyn ympäri ja erotan taivaalla kaukana neljä pilvimuodostelmaa, jotka etenevät kuurouttavassa ukkosenjyrinässä. Ensimmäinen on valkoinen, toinen punainen, kolmas musta ja neljäs keltainen. Ja nämä pilvet muistuttavat neljää myrskyratsuilla matkaavaa aseistautunutta ratsastajaa, jotka kulkevat läpi taivaiden ja tuhoavat kaiken maanpäällisen elämän.

Juoksen, yrittäen paeta pilviltä. Ymmärrän, että jos sade koskee minuun, myrkytyn. Juoksen edelleen, mutta yhtäkkiä eteeni nousee valtava hahmo. Se on jättiläinen, joka tukkii tieni. Se heiluttaa uhkaavasti tulista miekkaa. Huudan, että minun on päästävä eteenpäin, koska radioaktiiviset pilvet lähestyvät. Hän vastaa, että hän on robotti, joka on laitettu siihen estämään tuhoisien henkilöiden kulun. Hän lisää, että hänellä on sädeaseet, joten minun ei pidä lähestyä. Näen, että jätti seisoo kahden alueen rajalla; tämän, mistä tulen, joka on kivinen ja kuihtuva, ja tuon toisen, joka on täynnä kasvillisuutta ja elämää. Silloin huudan: ”Sinun on annettava minun mennä, koska olen tehnyt hyvän teon!”

”Mikä on hyvä teko?”, kysyy robotti.

”Se on teko, joka rakentaa, joka on yhteistyössä elämän kanssa.”

”Hyvä on,” hän lisää, ”mitä merkittävää olet tehnyt?”

”Olen pelastanut ihmisen varmalta kuolemalta ja lisäksi olen pelastanut hänen omatuntonsa.”

Välittömästi jättiläinen astuu syrjään ja loikkaan suojatulle alueelle juuri, kun ensimmäiset sadepisarat tippuvat.

Edessäni on maatila. Lähellä on maanviljelijöiden koti. Ikkunoista kajastaa pehmeä valo. Juuri silloin huomaan, että päivä on koittamassa.

Saapuessani talolle, karkea, lempeän oloinen mies kutsuu minut sisään. Sisällä on monilukuinen perhe, joka valmistautuu päivän askareisiin. He kutsuvat minut istumaan pöytään, jossa on tarjolla yksinkertaista ja lohdullista ruokaa. Pian huomaan juovani vettä, joka on puhdasta kuin lähdevesi. Lapset juoksentelevat ympärilläni.

”Tällä kertaa”, sanoo isäntäni, ”te pakenitte. Mutta sitten, kun uudestaan teidän on kuljettava kuoleman rajan yli, mitä eheyttä voitte osoittaa?”

Pyydän, että hän selittäisi lisää, koska hänen sanansa tuntuvat minusta oudoilta. Hän selittää: ”Yritä muistaa sitä, mitä voisimme kutsua 'hyviksi teoiksi' (kutsuaksemme niitä jollain nimellä), elämäsi aikana tekemiäsi. Tietenkään en puhu niistä niinkutsutuista 'hyvistä teoista' joita jotkut tekevät odottaen jonkinlaista palkintoa. Teidän pitää muistaa vain niitä tekoja, joista teille on jäänyt tuntemus, että mitä olette tehneet toisille, on parhaaksi heille... yksinkertaisesti näin. Annan teille kolme minuuttia, jotta voitte tutkiskella elämäänne ja tunnistaa, mitä sisäistä köyhyyttä teissä onkaan, hyvä ystävä. Vielä viime suositus: jos teillä on lapsia tai muita hyvin rakkaita olentoja, älkää sekoittako sitä, mitä tahdotte heille siihen, mikä on heille parhaaksi.” Tämän sanottuaan hän poistuu talosta ja koko perhe poistuu. Jään yksin mietiskelemään maanviljelijän ehdotusta. (*)

Lyhyen ajan kuluttua mies tulee sisään ja sanoo minulle: ”Näethän nyt, miten tyhjä olet sisältä ja jos ette ole tyhjä, niin se on siksi, että olette sekaisin. Eli joka tapauksessa olette tyhjä sisältä. Annahan, kun suosittelen jotain ja hyväksy se, koska vain siitä on teille hyötyä tästä eteenpäin. Tästä päivästä lähtien, älä anna yhdenkään päivän kulua täyttämättä elämääsi.”

Eroamme. Kaukaisuudesta kuulen hänen huutonsa: ”Sanokaa ihmisille tämä mitä te jo tiedätte!”

Etäännyn maatilasta kaupunkini suuntaan.

Tämän olen oppinut tänään: kun ihminen ajattelee vain omia intressejään ja henkilökohtaisia ongelmiaan, niin hän kantaa kuolemaa sielussaan, ja kaikki mitä hän koskee, kuolee hänen kanssaan.

TURHAT TOIVEET

Olen tullut paikkaan, jota minulle suositeltiin. Olen tohtorin talon edustalla. Pieni kyltti ilmoittaa: “Ken tästä astuu, saa kaiken toivon heittää.”

Soitettuani ovikelloa, ovi aukeaa ja sairaanhoitaja ottaa minut vastaan. Hän osoittaa minulle tuolin, johon istun. Hän puolestaan asettuu pöydän taakse, minua vastapäätä. Hän ottaa esiin paperiarkin, asettaa sen kirjoituskoneeseensa ja kysyy: - Nimi? Vastaan. Ikä? …, Ammatti? …, Siviilisääty? … Veriryhmä? … Sitten hoitajatar täyttää tiedot perheeni sairaushistoriasta.

Vastaan kysymykseen omista aiemmista sairauksistani. (*)

Vastaan välittömästi seuraavaan kysymykseen ja luon katsauksen kaikista onnettomuuksista, mitä olen kokenut lapsuudestani lähtien. (*)

Sairaanhoitaja katsoo minua suoraan silmiin ja kysyy hitaasti: “Rikostausta?” Vastaan, hieman häkeltyneenä. Kun hän sanoo, “entä mitkä ovat toiveesi elämässäsi?”, keskeytän kuuliaisen vastaamisjärjestykseni ja pyydän selitystä. Hoitajatar katsoo minua kylmästi kuin olisin mitätön hyönteinen ja vastaa: “Toiveet ovat toiveita! Alapa nyt kertoa ja vähän vikkelään, minulla on sovittu tapaaminen miesystäväni kanssa.” Nousen tuolista ja kädenheilautuksella repäisen paperin kirjoituskoneesta. Sitten revin paperin ja heitän palaset roskakoriin. Käännyn ympäri ja lähden ovelle, josta tulin sisään. Koita avata ovea, mutta se ei aukea. Selkeästi ärsyyntyneenä huudan sairaanhoitajaa avaamaan ovea. Hän ei vastaa. Käännyn ympäri ja näen, että istuin on tyhjä.

Harppovin askelin saavun toiselle ovelle, jonka takana käsitykseni mukaan on lääkärin vastaanottohuone. Ajattelen, että siellä tohtori on ja esitän hänelle valitukseni. Ajattelen, että sinne tuo välkky sairaanhoitajakin pakeni. Avaan oven ja onnistun juuri pysähtymään parin senttimetrin päässä seinästä. “Oven takana seinä, onpa kiva keksintö!” … Juoksen ensimmäiselle ovelle, joka tällä kertaa aukeaa ja törmään taas seinään, joka estää kulun.

Kuulen miehen äänen kaiuttimesta: “Mitkä ovat toiveesi?” Kokoan itseni ja sanon tohtorille, että olemme aikuisia ihmisiä ja että suurin toiveeni on tietenkin päästä pois tästä naurettavasta tilanteesta. Hän sanoo: “Sisäänkäynnin luona oleva kyltti osoittaa, että tulijoiden on jätettävä kaikki toivo.” Tilanne vaikuttaa minusta kuin groteskilta vitsiltä, joten istun tuoliin odottamaan jonkinlaista tilanteen ratkeamista.

“Aloitetaanpa uudestaan”, ääni sanoo. “Muistattehan, että lapsena teillä oli monia toiveita. Ajan kuluessa huomasitte, että nuo toiveet eivät tule koskaan toteutumaan. Niinpä hylkäsitte nuo ihanat suunnitelmat... Muistelkaapa.” (*)

“Myöhemmin”, ääni jatkaa, “tapahtui lisää asioita ja teidän oli hyväksyttävä, että toiveenne eivät toteudukaan... Muistakaa.” (*)

“Lisäksi teillä on monia toiveita tällä hetkellä. En viittaa toiveeseen päästä pois tästä eristyksestä, koska tämä sisustuksellinen temppu on jo hävitetty. Kyse on toisista aiheista. Puhun siitä, mitkä ovat tulevaisuudentoiveenne.” (*)

“Ja mitkä niistä ovat sellaisia, että tiedätte salaisesti, etteivät ne koskaan tule toteutumaan? Ajatelkaa asiaa vilpittömästi.” (*)

“Ilman toivoa emme voi elää. Mutta kun tiedämme, että toiveemme ovat turhia, niin emme voi ylläpitää niitä loputtomasti, koska ennemmin tai myöhemmin kaikki päätyy epäonnistumiseen ja kriisiin. Jos voisitte syventyä sisäisyyteenne ja päästä kosketuksiin niiden toiveiden kanssa, joista tunnistat, etteivät ne tule toteutumaan, ja jos myös tekisitte sen ponnistuksen, että jättäisitte nuo toiveet tänne lopullisesti, niin todellisuudentajunne kehittyisi. Siksi työskennelkäämme tämän ongelman parissa vielä uudestaan... Etsikää syvällisimpiä toiveitanne. Niitä, joista tunnette, etteivät ne koskaan tule toteutumaan. Olkaa varovainen, älkää erehtykö! On myös asioita, jotka teistä vaikuttavat mahdollisilta, älkää koskeko niihin. Ottakaa esiin vain ne, jotka eivät tule toteutumaan. No niin, etsikää täysin vilpittömästi, vaikka se tuntuisi hieman kivuliaalta.” (*)

“Poistuessanne huoneesta, kehottakaa itseänne jättämään turhat toiveenne tänne lopullisesti.” (*)

“Ja nyt tämän tehtävän viimeinen osa. Tutkikaa puolestanne myös niitä muita tärkeitä toiveita, jotka teistä ovat mahdollisia. Annan teille neuvon. Ohjatkaa elämäänne ainoastaan sen mukaan, minkä uskotte mahdolliseksi tai jonka aidosti tunnette toteutuvaksi. Sillä ei ole väliä, tapahtuuko sitten juuri niin, koska kuitenkin toiveenne antoivat toiminnallenne suunnan.” (*)

“Lopulta olemme valmiita. Poistukaa nyt samaa tietä, mitä tulitte ja tehkää se välittömästi, sillä minulla on tapaaminen sihteerini kanssa.”

Nousen ylös. Astun muutaman askeleen ovelle, avaan oven ja poistun. Katson sisäänkäynnin luona olevaa kylttiä, josta luen: “Ken tästä poistuu, saa tässä kaiket turhat toiveet heittää.”

TOISTUMINEN

On yö. Kävelen hämärästi valaistussa paikassa. Se on kapea kuja. En näe ketään. Joka tapauksessa, sumun läpi hohtaa etäinen valo. Askeleni kaikuvat pahaenteisesti. Kiirehdin kulkuani saavuttaakseni edessäpäin olevan lyhdyn.

Saapuessani lyhdyn luo, huomaan ihmishahmon. Hahmo on kahden tai kolmen metrin päässä. Hän on vanha nainen, jonka kasvot ovat puoliksi peitossa. Äkkiä, käheällä äänellä, hän kysyy paljonko kello on. Katson kelloa ja vastaan: “Kello on kolme aamulla.”

Jatkan matkaani nopeasti, upoten taas sumun ja pimeyden keskelle, toivoen pääseväni seuraavalle lyhdylle, joka erottuu kaukana edessäpäin.

Seuraavan lyhdyn luota löydän taas saman naisen. Katson kelloa, ja se näyttää kaksi ja kolmekymmentä. Alan juosta kohti seuraavaa lyhtyä ja samalla käännän pääni taaksepäin. Näen, että loittonen hahmosta, joka jää paikoilleen kauas taakse. Tullessani juosten seuraavalle lyhdylle, näen, että sama hahmo odottaa minua siellä. Katson kelloa. Kello on kaksi.

Juoksen nyt hillittömästi ohi lyhtyjen ja vanhusten, kunnes läkähtyneenä pysähdyn puoliväliin. Katson kelloon ja näen saman naisen kasvot. Tajuan, että tämä on loppu...

Kaikesta huolimatta yritän ymmärtää tilannetta ja kysyn itseltäni toistamiseen: “mitä juoksen pakoon? … mitä juoksen pakoon?” Vanhuksen käheä ääni vastaa minulle: “Olen takanasi ja edessäsi. Joka on ollut, tulee olemaan. Mutta olet hyvin onnekas, koska olet kyennyt pysähtymään ja miettimään hetken. Jos ratkaiset tämän, voit päästä omasta ansastasi.” (*)

Tunnen itseni järkyttyneeksi ja voipuneeksi. Silti ajattelen, että on olemassa ratkaisu. Jokin saa minut muistamaan monia epäonnistumisen tilanteita elämässäni. Oikeastaan juuri nyt mieleeni muistuvat lapsuuteni ensimmäiset epäonnistumiset. (*)

Sitten muistan nuoruuteni epäonnistumiset. (*)

Myös lähempien aikojen epäonnistumiset. (*)

Tajuan, että tulevaisuudessa epäonnistumiset tulevat edelleen toistumaan, toinen toisensa jälkeen. (*)

Kaikissa epäonnistumisissani on ollut jotain samanlaista ja se on, että asiat, mitä tahdoin tehdä, eivät olleet järjestyksessä. Ne olivat sekavia haluja, jotka päätyivät vastustamaan toisiaan. (*)

Huomaan, että juuri nytkin monet asiat, mitä tahtoisin saavuttaa tulevaisuudessa, ovat ristiriidassa keskenään. (*)

En tiedä, mitä tekisin elämälläni, ja kuitenkin tahdon monia asioita, sekavasti. Kyllä, pelkään tulevaisuutta, enkä tahtoisi, että aiemmat epäonnistumiset toistuvat. Elämäni on jumittunut tälle usvaiselle kujalle, himmeiden valopilkkujen välille.

Odottamattomasti valo syttyy yhteen ikkunaan ja sieltä joku huutaa: “Tarvitsetko jotain?”

- Kyllä, vastaan, minun tarvitsee päästä pois täältä!

- Ai jaa, voi ei, yksin et voi päästä pois.

- Kerro sitten, miten minun on tehtävä.

- En osaa sanoa. Ja jos vielä huutelemme, niin kaikki naapurit heräävät. Naapurien unella ei ole leikkimistä! Hyvää yötä.

Valo sammuu. Sitten minussa herää vahvin toive: päästä pois tästä tilanteesta. Otan huomioon, että elämäni muuttuu vain, jos löydän ratkaisun, tien ulos. Kujalla näyttää olevan suunta, mutta tuo suunta on vain toistoa syntymästä kuolemaan. Petollinen suunta, virhemerkitys, valheellinen tarkoitus. Lyhdyltä toiselle, kunnes jonain hetkenä voimani pettävät lopullisesti.

Huomaan vasemmalla puolellani tienviittoja, joissa on eri suuntiin osoittavia merkintöjä. Kujan tienviitassa lukee kujan nimi: “Elämän toistuminen”. Toisessa lukee: “Elämän kieltäminen” ja kolmannessa “Elämän rakentaminen”. Jään miettimään hetken ajan. (*)

Otan suunnan, johon kolmas tienviitta osoittaa. Poistuessani kujalta leveälle ja valoisalle puistokadulle koen, että olen löytämäisilläni jotain ratkaisevan tärkeää. (*)

LISÄÄ OHJATTUJA KOKEMUKSIA